Voi hyvät hyssykät !

Tässä on joutunut viime aikoina mietiskelemään elämän ihmeellisiä asioita mitä erinäisimmissä tilanteissa. Hyvin monesti on tuntunut siltä, että on lopulta väännettävä rautakangesta (rautalanka ei riitä) joillekin asiat ennen kuin ne ymmärretään – jos ymmärretään sittenkään.

Miksi näin? Onko yhteiskuntamme menossa kovaa vauhtia jatkuvaan ”minä, minä, minä” -ajattelutapaan? Ajatellaan vain ja ainoastaan sitä omaa itseään eikä oteta huomioon miten tekemiset, suunnitelmat ja päätökset vaikuttavat muihin kanssaeläjiin. Aika huonoon suuntaan mennään, jos todella on näin.

Tähän samaan sarjaan kuuluu myös erilaisten sääntöjen noudattaminen, myös siellä liikenteessä. Mistäköhän johtuu että jopa virkavalta jättää joskus noudattamatta liikennemerkkejä vaikkei olla edes hälytysajossa? Väistämisvelvollisuus se on poliisillakin mikäli liikennemerkki näin osoittaa – ja ajo vain yhteen suuntaan koskee myös virkavaltaa.

Jep, näitä on nähty, rikkomuksia liikenteessä, virkavallankin taholta. Miten sitten normaalit autoilijat osaisivat merkkejä noudattaa jos ei edes poliisi sitä tee? Esimerkin voima kun on kuitenkin melkoisen suuri täällä Suomen maassa!

Rautakangesta näyttäisi joillekin tarvittavan vääntää myös tietynlaiset kiellot ja kehotukset. Niitäkään kun eivät kaikki tunnu sisäistävän, edes silloin jos niitä sanellaan sen virkavallan taholta. No, niihin kertoihin tietysti löytyy jo ihan helposti toteutettavia sanktioitakin mutta minkä takia pitää yrittää niin kauan että joudutaan ryhtymään ”tositoimiin”? Onko se ajattelemattomuutta vai pelkästään sitä ”minä, minä” -ajattelua?

Tästä päästäänkin toisenlaiseen virkamies -toimintaan. Yleensä kun virassa olevalta kysytään jotakin hänen alaansa tai virkaansa liittyvää yksityiskohtaa, kysymykseen saa vastauksen. Joskus kuitenkin näemmä törmää sellaiseenkin virkamieheen joka ei joko halua vastata, tai kenties ei edes tiedä vastausta. Mikäli ajatellaan ettei virkamies vastausta tiedä, herää kysymys onko hän oikeassa virassa? Jos ”tavallinen pulliainen” tietää vastauksen kysymykseen ja virkamies ei vastausta tiedä vaikka kyseessä on hänen nk. oma alansa, ollaan – jälleen kerran – menossa huonoon suuntaan. Mitä tällaisella virkamiehellä siis tekee? Ainakin kansan mielissä kyseisenlainen virkamies vain nostaa korkeaa palkkaa muttei saa mitään aikaan. Ehkä näin jopa onkin.

Ja vielä viimeisenä: jatkuvasti lisääntyvä ”minä, minä, minä” -ajattelu on ajattelua ja toimintaa joka johtaa nopeasti mitä erilaisimpiin kiistoihin ja yhteenottoihin. Onko sellainen enää tervettä? Ainakaan kaikenlaiset kiistat ja mahdollinen jatkuva murehtiminen ei tuo mukanaan mitään hyvää. Päinvastoin tällaiseen kierteeseen joutuva väsähtää hyvin nopeasti.

Nostakaamme siis se nenämme pois sieltä omasta navasta ja katsokaamme välillä ympärillemmekin. Varsinkin katsomalla miten tekomme ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat kanssaihmisiin, etenkin niihin kaikkein lähimpänä oleviin.

Lääkärit, etiikka ja uskonto

Monenmoisia jopa lähes uskomattomia juttuja kuultuani totesin että täytyyhän tätäkin puolta tuoda ilmi, jos ei muuten niin edes blogissa.

Lääkärin toimessa tuntuu työskentelevän mitä erilaisimpia ihmisiä, joista osan mielenliikkeitä ei oikein tahdo ymmärtää. Vai mitäpä sanotte lääkäristä joka kehottaa menemään rukoilemaan jotta jostakin sairaudesta parantuisi? Tai että on mahdoton parantua mistään jollei usko Jumalaan? Tai lääkäristä joka väittää potilaan väärentäneen toiselta lääkäriltä saadun lausunnon potilaan tilasta?

Jep, tällaista on sattunut ja tapahtunut, eikä ainoastaan yhden potilaan kohdalla. Jos satut olemaan vaikkapa nuori mies jolla on muutama tatuointi, olet auttamattomasti tällaisia lausuvan lääkärin mielestä päihteiden ongelmakäyttäjä etkä tarvitse koviinkaan kipuihin edes lääkitystä.

Käsittääkseni lääkäri vannoo viimeistään valmistuessaan hippokrateen valan, valan joka velvoittaa hoitamaan ihmisiä. Tämä vala ei anna oikeutta halveksia toisia, saati että se antaisi oikeuden halveksia perustuslain kuudetta pykälää: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perusteta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Tämän lisäksi samassa perustuslaissa mainitaan uskonnon ja omantunnon vapaudesta (11§) josta mainitaan mm. ”Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus” sekä ”Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen”.

Kuitenkin edellä mainittu lääkäri rikkoo toiminnallaan vähintään molempia perustuslain pykäliä – vai onko se nykyään sallittua ihan joka ammatissa kun se tuntuu olevan sallittua välillä jopa eduskunnassa?

Mikäli lääkäreihin sekä heidän etiikkaansa ei enää pysty luottamaan, mihin sitten pystyy? Lääkäri on kuitenkin taho jonka käsiin uskotaan jopa ihmishenkiä, joskus se omakin henki tai vähintäänkin terveydenhoito.

Terveysasema tai sairaala tulisi olla myöskin uskonnonvapaa tila jossa jokainen voi uskoa tai olla uskomatta siihen kaikkein pyhimpään, eikä tällaista uskonnon suoranaista tyrkytystä tulisi joutua pelkäämään missään vaiheessa vastaanottokäyntiä.

Onko hyvä jos ihmiset alkavat karttaa lääkärissä käyntiä tällaisen kohtelun takia? Jossakin vaiheessa tällainen karttelu voi johtaa ikävään lopputulokseen – ja joskus hyvinkin suuriin kustannuksiin yhteiskunnan taholta.

Ajatellaanpa vaikka henkilöä joka tarvitsisi mahdollisimman pikaista hoitoa jottei vammautuisi loppuiäkseen. Tällainen henkilö jättää menemättä lääkäriin koska edellinen vastaanottokäynti on ollut hyvin epämiellyttävä vastaavanlaisen kohtelun takia. Hoito viivästyy ja lopulta henkilö vammautuu, joutuu kenties pyörätuoliin. Siinä vaiheessa yhteiskunta maksaa suuren osan henkilön hoitotarpeesta, apuvälineistä ym. Jollei pystytä osoittamaan että kaikki viivästys johtuu lääkäristä ei löydy myöskään suoranaista maksajaa – ja käydään yhteiskunnan kukkarolla. EI MITÄÄN JÄRKEÄ!

Mikäli joudut lääkärin taholta kaltoin kohdelluksi tai sinua kohdellaan epäasiallisesti, kannattaa reagoida nopeasti ja tuoda asia esille. Keinoja on viedä asia jopa oikeusteitse eteenpäin.

UGH, olen puhunut!

Kiusa se on pienikin kiusa

Viime aikoina olen miettinyt hyvin usein asiaa joka on läsnä lähes jokapäiväisessä elämässä, ainakin joidenkin ihmisten kohdalla.

Tämä asia on kiusaaminen. Kiusaamista tapahtuu kouluissa, työpaikoilla ja myös ihmisten keskinäisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Joskus kiusaaminen on hyvin piiloteltua piikittelyä, joskus taas erittäin näkyvää jonka myös ulkopuoliset huomaavat. Joskus kiusa taas on sellaista mitä toinen ei ehkä edes ajattele kiusaksi mutta vastakkainen osapuoli sen kuitenkin kiusaamiseksi kokee; tämä on ehkä se kaikkein yleisin kiusaamisen muoto.

On kiusaamisen muoto sitten millainen hyvänsä, kiusa satuttaa aina kohdettaan, suuresti tai pienesti. Monesta kiusasta on alkanut masentuminen, joka joillakin johtaa hyvinkin radikaaleihin toimenpiteisiin. Kiusan kohde on joskus jopa riistänyt hengen itseltään.

Mitä asialle sitten voisi tehdä?
No, tietenkin ensi askel olisi että jokainen ottaisi vaikkapa kerran kuukaudessa ”aikalisän” ja pysähtyisi miettimään: olenko tehnyt jotakin sellaista jonka toinen voisi tulkita kiusaamiseksi? Ja jos olen, miten voisin asian korjata?

Toisena askeleena voisi miettiä kahdesti mitä on tekemässä tai sanomassa, ennen kuin itseään toteuttaa. Miettiä, miltä tuntuisi jos omalla kohdalla joku tekisi tai sanoisi samalla tavalla: miten se vaikuttaisi omaan itseen tai perheeseen.

Niinpä. Se perhe myös unohdetaan turhan usein muiden taholta, ei muisteta että vaikkapa työtoverilla on myös perhe johon kaikki tekemiset tavalla tai toisella vaikuttavat.

Yksi ehdoton seikka joka kiusaamista vähentäisi, varsinkin kouluissa ja työpaikoilla, on kiusaamisen saattaminen kunnon rangaistusten piiriin! Ei auta että silitellään päätä ”älä enää tee niin” -miettein. Asioihin tulisi tarttua lujalla kädellä, ennen kuin kiusaamisen muodot tästä vielä pahenevat!

Nykypäivänä kiusaaminen on yltynyt jopa erittäin väkivaltaisiin tekoihin – tekoihin, jotka kyllä lopulta johtavat rangaistukseen mutta siinä vaiheessa on usein jo myöhäistä.

Tehdään siis kukin tykönämme jo nyt jotain asioiden eteen. Istahdetaan välillä miettimään miten ne omat toimet vaikuttavat muihin, ja pahemmissa kiusaamistapauksissa mennään joko väliin tai otetaan yhteyttä viranomaisiin.

Pahan olon purkamiseksi voimme kuitenkin toteuttaa aikanaan Frank Pappa -televisiohahmon kehotusta: ”Kosketelkaa toisianne”. Tehkäämme niin, varsinkin sen kaikkein läheisimmän ihmisen kanssa - jos ei muuten niin halaamalla sitä omaa rakkaintaan!