Kun irtohiuskin ärsyttää

Olemme saaneet viime aikoina lukea lehdistä hyvin hyydyttäviä uutisia. ”Äiti ajoi tahallaan bussia päin lasten ollessa kyydissä” oli näistä viimeisin.

Yhdeksi syyksi tällaisiin uutisointeihin on esitetty ihmisen masentumista ja/tai uupumista.

Mikä sitten johtaa tällaiseen totaaliseen uupumiseen ettei enää yksinkertaisesti jaksa? Onko syy nyky-yhteiskunnassa ja sen asettamissa vaatimuksissa? Jatkuva kiire niin ettei ehdi hoitaa sen paremmin itseään kuin ihmissuhteitaankaan? Painostus vaikkapa kuntalaisten taholta, varsinkin jos satut olemaan päätöksentekijänä joissakin paikoissa kuten kunnanvaltuustossa?

On syy mikä tahansa, tällaisten uutisten ennaltaehkäisyyn pitäisi oikeastaan jokaisen osallistua.

Kun ihminen masentuu tai uupuu, merkitkin ovat useimmiten selvästi näkyvissä. Varsinkin lähellä olevat kanssaeläjät vähintäänkin huomaavat mikäli läheinen on uupunut. Tuollaisena aikana ei auta ”olankohauttelut”, toteamiset ”kyllä se menee ohi” tai mikään vastaava sanominen. Tarvitaan tekoja, nimenomaan sen uupuneen tai masentuneen ihmisen suhteen; huomioimista, ja varsinkin sitä että varoo tahallista ärsyttämistä. Tällaisessa masennus- tai uupumustilassa voi mikä tahansa normaalista elämänrytmistä poikkeava asia ärsyttää, saati sitten vaikkapa kylältä kuuluva aiheeton juoru jota kenties vielä – kenties tahtomattaan tai ajattelemattomuuttaan – jopa joku läheinenkin, tai ystävä, ruokkii.

Nyky-yhteiskunnassamme on valitettavan vähän tukiverkostoja masentuneille ja uupuneille. Heillä kenties ei ole edes ystäviä joille voi kertoa ihan kaiken. Jotain jää aina kaivelemaan mielen perukoille ja silloin se ”jokin” myös helposti nostaa uudelleen päänsä, ärsyttääkseen jälleen.

Toki erilaiset tukiverkostot maksavat, mutta tässä kohtaa voisi esittää kysymyksen: mitä maksaa ihmishenki, tai se että ihminen uupuessaan joutuu syystä tai toisesta pitkäksi aikaa sairaalahoitoon?

Tuollaisessa tilassa tekee hyvin helposti lopullisia tekoja, päätöksiä joita ei kenties olisi tehnyt mikäli olisi ollut se tukiverkosto, tai edes kanssaeläjät olisivat huomanneet olla tahallisesti ärsyttämättä. Kokemuksesta tiedän, että masentuneena ja/tai uupuneena jopa se irtohiuskin todella voi ärsyttää niin paljon että uupunut ihminen ”räjähtää” - ja tekee tai vähintäänkin sanoo jotakin mitä ei pitäisi tehdä tai sanoa.

Masennus tai uupuminen rasittaa koko perhettä eikä sitä tulisi kenenkään sivuuttaa olankohautuksella. Kyseinen sairaus on myös monesti hyvin pitkäaikainen, joskin parantumisen alkaessa niitä ilonpilkahduksiakin alkaa pikkuhiljaa yleensä näkyä. Monesti masentuneella ei vain ole voimia sitä parantumista yksin aloittaa, tunnelin päässä kun ei tunnu näkyvän kuin pimeyttä.

Mikäli sinun läheisissäsi on joku jonka edes epäilet kärsivän masennuksesta tai uupumisesta, tee hyvä teko ja vie läheisesi vaikka kahvikupposelle – niin ja varo ärsyttämästä kyseisen ihmisen normaalioloista poikkeavilla tekemisillä tai tekemisen vaatimisella.

Koska yhteiskunnan tukipilareita ei tällaisen sairauden hoitoon kylliksi ole, hoidetaan me ihmiset toisiamme huomioimalla myös se läheinen – on se sitten perheenjäsen, ystävä tai naapurin mamma. Vain siten vältymme hyydyttävien uutisten lukemiselta.