Olemme saaneet viime aikoina lukea
lehdistä hyvin hyydyttäviä uutisia. ”Äiti ajoi tahallaan bussia
päin lasten ollessa kyydissä” oli näistä viimeisin.
Yhdeksi syyksi tällaisiin
uutisointeihin on esitetty ihmisen masentumista ja/tai uupumista.
Mikä sitten johtaa tällaiseen
totaaliseen uupumiseen ettei enää yksinkertaisesti jaksa? Onko syy
nyky-yhteiskunnassa ja sen asettamissa vaatimuksissa? Jatkuva kiire
niin ettei ehdi hoitaa sen paremmin itseään kuin
ihmissuhteitaankaan? Painostus vaikkapa kuntalaisten taholta,
varsinkin jos satut olemaan päätöksentekijänä joissakin
paikoissa kuten kunnanvaltuustossa?
On syy mikä tahansa, tällaisten
uutisten ennaltaehkäisyyn pitäisi oikeastaan jokaisen osallistua.
Kun ihminen masentuu tai uupuu,
merkitkin ovat useimmiten selvästi näkyvissä. Varsinkin lähellä
olevat kanssaeläjät vähintäänkin huomaavat mikäli läheinen on
uupunut. Tuollaisena aikana ei auta ”olankohauttelut”, toteamiset
”kyllä se menee ohi” tai mikään vastaava sanominen. Tarvitaan
tekoja, nimenomaan sen uupuneen tai masentuneen ihmisen suhteen; huomioimista, ja varsinkin sitä että varoo tahallista ärsyttämistä.
Tällaisessa masennus- tai uupumustilassa voi mikä tahansa
normaalista elämänrytmistä poikkeava asia ärsyttää, saati
sitten vaikkapa kylältä kuuluva aiheeton juoru jota kenties vielä
– kenties tahtomattaan tai ajattelemattomuuttaan – jopa joku
läheinenkin, tai ystävä, ruokkii.
Nyky-yhteiskunnassamme on valitettavan
vähän tukiverkostoja masentuneille ja uupuneille. Heillä kenties
ei ole edes ystäviä joille voi kertoa ihan kaiken. Jotain jää
aina kaivelemaan mielen perukoille ja silloin se ”jokin” myös
helposti nostaa uudelleen päänsä, ärsyttääkseen jälleen.
Toki erilaiset tukiverkostot maksavat,
mutta tässä kohtaa voisi esittää kysymyksen: mitä maksaa
ihmishenki, tai se että ihminen uupuessaan joutuu syystä tai
toisesta pitkäksi aikaa sairaalahoitoon?
Tuollaisessa tilassa tekee hyvin
helposti lopullisia tekoja, päätöksiä joita ei kenties olisi
tehnyt mikäli olisi ollut se tukiverkosto, tai edes kanssaeläjät
olisivat huomanneet olla tahallisesti ärsyttämättä. Kokemuksesta
tiedän, että masentuneena ja/tai uupuneena jopa se irtohiuskin
todella voi ärsyttää niin paljon että uupunut ihminen ”räjähtää”
- ja tekee tai vähintäänkin sanoo jotakin mitä ei pitäisi tehdä
tai sanoa.
Masennus tai uupuminen rasittaa koko
perhettä eikä sitä tulisi kenenkään sivuuttaa olankohautuksella.
Kyseinen sairaus on myös monesti hyvin pitkäaikainen, joskin
parantumisen alkaessa niitä ilonpilkahduksiakin alkaa pikkuhiljaa
yleensä näkyä. Monesti masentuneella ei vain ole voimia sitä
parantumista yksin aloittaa, tunnelin päässä kun ei tunnu näkyvän
kuin pimeyttä.
Mikäli sinun läheisissäsi on joku
jonka edes epäilet kärsivän masennuksesta tai uupumisesta, tee
hyvä teko ja vie läheisesi vaikka kahvikupposelle – niin ja varo
ärsyttämästä kyseisen ihmisen normaalioloista poikkeavilla
tekemisillä tai tekemisen vaatimisella.
Koska yhteiskunnan tukipilareita ei
tällaisen sairauden hoitoon kylliksi ole, hoidetaan me ihmiset
toisiamme huomioimalla myös se läheinen – on se sitten
perheenjäsen, ystävä tai naapurin mamma. Vain siten vältymme
hyydyttävien uutisten lukemiselta.
