Niinpä niin. Meinaa tämä blogin
kirjoitus unohtua kun nauttii kesän aurinkoisista keleistä. Aiemmin
taas kirjoitusta ovat häirinneet jatkuva kiire ja kaikenlainen
puoluetohina.
Joten pyydän anteeksi pitkää taukoa
blogissa, yritän parantaa tapani!
Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut
– kuten Muutos 2011 :n jäsenmäärän kasvu täällä Padasjoella.
Ja se on tietysti puolueenkin kannalta hieno asia, tervetuloa uudet
jäsenet mukaan! Sahtimarkkinoillakin olimme Eduskuntaryhmän teltan
turvin. Varsin mukavia keskusteluja syntyi ja porukkaa kävi teltalla
varsin sopivassa määrin. Valitettavasti jouduimme alueelta
poistumaan jo puoli kahden kieppeillä, puoli kolmelta kun piti olla
jo puolueen piirikokouksessa Vääksyssä.
Vääksyn kokouksen terveisinä olikin
sitten se vuoden suurin uutinen, eli oma ehdokkuuteni vuoden 2015
eduskuntavaaleissa! Kyseisessä kokouksessa valittiin Hämeen ja
Pirkanmaan vaalipiirien ensimmäiset vaaliehdokkaat ja Hämeestä
meitä valittiin kaksi: minut sekä lahtelainen Koljosen Kimmo.
Vaalityö onkin pikkuhiljaa alkanut kaikenmaailman suunnittelulla ja
vaalisivujen tekemisellä. Tällä hetkellä aktiivisin vaalisivuni
on facebookissa johon suora osoite on:
https://www.facebook.com/anitaeduskuntaan
. Kyseinen sivu on julkinen ja myös niiden luettavissa jotka eivät
ole ”faceen” rekisteröityneet. Kommentoimaan tosin pääsee vain
jos on rekisteröitynyt, katsomassa ja päivityksiä seuraamassa voi käydä muutoinkin.
Enkä ole jäänyt kuntatasollakaan
toimettomaksi. Viimeisin kannanottoni oli kesäkuun valtuustossa
jossa asetin kyseenalaiseksi päivähoidon tilatyöryhmän raportin
lopputuloksen – tai oikeastaan sen työryhmän suosituksen miten
päivähoidon tilaongelmia setvitään.
Tälläkin hetkellä kuulemma
päivähoitopaikkaa ei välttämättä saa, ja lähivuosina
hoitopaikan saaminen saattaa vaarantua jopa lain vastaiseksi,
perhepäivähoitajien vähentyessä useammallakin hoitajalla.
Toinen asia kyseisessä raportissa
mistä kysyin oli mahdollinen paloaseman yläkerran käyttö
tilapäisesti. Vaikkakin käyttö olisi vain tilapäistä voi
kyseisen tilan suhteen aiheutua jopa vaaratilanteita raskaiden
hälytysajoneuvojen lähtiessä liikenteeseen pienten lasten
kulkiessa samaan aikaan vaikkapa leikkikenttää kohti. Näitä
ulkopuolisia tekijöitä ei kuulemma oltu otettu sen kummemmin
huomioon työryhmän raporttia laadittaessa.
Herääkin kysymys: jos ei lapsiin
satsata (erään valtuutetun mielipide kun oli että mahdollisesti
tyhjiksi jääviä hoitopaikkoja on turha tehdä, se maksaa) niin
mihin sitten? Onko katsottava että Padasjoki on lapsivihamielinen
kunta? Ei voi ajatella että muuttohalukkuus tänne olisi kovin suuri
jos ei voida edes hoitopaikkaa taata.
No, se siitä. Monen mielestä asiasta
on varmasti turha jankata. Lapsissa on kuitenkin tulevaisuus, myös
täällä Padasjoella!
Näin kesällä yritän pyöriä
”ihmisten ilmoilla” mahdollisimman aktiivisesti joten kun kylillä
tai tapahtumissa näette niin tulkaa ihmeessä juttelemaan ja
kertomaan toiveitanne. Vaikka olenkin ainoana valtuustoryhmässäni,
ei se estä asioiden viemistä eteenpäin. Jos ei jokin asia saa
tulta alleen, saadaan se ainakin esille ja aiheutetaan keskustelua!
Tapaamisiin siis kylillä ja
tapahtumissa – ja piakkoin alkavalla vaalikiertueellakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti